Pohjois-Suomen uusiutuvaa energiaa tuottavat laitokset on nyt koottu Pohjoinen Energia -karttapalveluun

Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueelta on kerätty laaja tietoaineisto uusiutuvasta energiantuotannosta, mahdollisista uusista energiantuottajista sekä uusiutuvalla korvattavissa olevista fossiilisista energiantuotantolaitoksista. Tietoja kerättiin sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksista, kaukolämpökeskuksista, sähkön erillistuotantolaitoksista, teollisuuden erillistuotantolaitoksista, kiinteistökohtaisista lämpökeskuksista, biokaasulaitoksista ja pienimuotoisista sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksista. Aineistoon kerättyjen 421 energiantuotantolaitoksen yhteenlaskettu fossiilisten polttoaineiden kulutus oli yhteensä noin 300 gigawattituntia vuodessa, josta uusiutuvalla energialla korvattavissa olevan polttoaineen kulutuksen määräksi arvioitiin 160 gigawattituntia vuodessa.

Uusiutuvan energian liiketoiminnalla on voimakas työllistävä vaikutus ja sitä kautta myös vahva positiivinen vaikutus aluetalouteen. Kartoitusaineiston energiantuotantolaitosten fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energialähteillä toisi Pohjois-Pohjanmaalle työtä vuosittain 35 henkilötyövuotta, joista rakentamisen aikana 10 henkilötyövuotta. Lapissa työllistävä vaikutus olisi 32 henkilötyövuotta, joista rakentamisen aikana yhdeksän henkilötyövuotta. Jos kartoitusaineiston koko fossiilisten polttoaineiden kulutus korvattaisi uusiutuvalla energialla, tarkoittaisi se Pohjois-Pohjanmaalla 23 miljoonan euron investointeja sekä vuosittaisia tuloja metsänomistajille ja yrityksille 3,4 miljoonaa euroa ja verotuloja kunnille 230 000 euroa. Lapissa investointien suuruus olisi 21 miljoonan euroa, vuosittaiset tulot metsänomistajille ja yrityksille olisivat 3,1 miljoonaa euroa ja verotulot kunnille 210 000 euroa. Valtion tasolla tämä parantaisi vientitasetta 5,5 miljoonalla eurolla ja lisäisi valtion verotuloja 130 000 eurolla vuosittain.

Yllä kuvatut tulokset saavutettiin Pohjoinen Energiakartta Poeka-hankkeessa, jonka toteuttivat yhteistyössä Oulun Ammattikorkeakoulu, Lapin Ammattikorkeakoulu ja Ammattiopisto Lappia. Aluetalousvaikutusten laskelmat suoritti Gaia Consultingin Oy. Hankkeen hallinnoinnista ja koordinoinnista vastasi Oulun Ammattikorkeakoulu. Hankkeelle saatiin rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.

Pääset tarkastelemaan laitoskohtaista kartta-aineistoa ja aluetalousvaikutusten arviointia tämän linkin kautta. Aineisto on tarkoitettu esimerkiksi energiayrittäjyyttä suunnittelevien toimijoille, energialaitoksille, aluesuunnittelijoille, kuntapäättäjille sekä oppilaitoksille.

Arkisto

Innovaatioseteli

Mikro- ja pk-yrittäjä haluatko kehittää toimintaasi? Innovaatiosetelillä voit ostaa uutta ja innovatiivista osaamista…

Etsitään yrityksiä kiertotalouden yhteistyöhön

Etsimme kiertotaloudesta kiinnostuneita maaseutuyrityksiä ja -yritysryhmiä Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista MYSSY-hankkeessa.…

Yhteistyöllä luodaan maaseudulle tulevaisuus

Maaseudulla menestytään yhteistyöllä. Alueeltamme löytyy useita esimerkkejä maatalousyrittäjien yhteistyöstä (konerenkaat,…

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan bioenergiahankekartoitus

Hankkeen tavoitteena on selvittää bioenergia-alan toimijoiden näkemys alan liiketoimintaa edistävistä kehittämistarpeista. Tämän…

Pienryhmätoimintaa naudanlihantuottajille! Tuottava pohjalainen naudanlihantuotanto -hankkeen tuotantosuuntakohtaiset pienryhmät aloittavat toimintansa eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata

Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella toteutettavan hankkeen päätavoitteina on turvata edellytykset naudanlihaa…

BioPlanning kehittää maatilan kokonaisvaltaisen suunnittelun menetelmiä

Hankkeessa kehitetään maatilojen kaikki resurssit ja toimintaympäristön mahdollisuudet huomioivaa kokonaisvaltaista…

Lantaurakoitsijat ravinteiden kierrättäjiksi

Maatalouden rakennemuutos aiheuttaa kotieläintuotannon yksiköiden koon kasvua ja tuotannon keskittymistä, joten lantaa muodostuu…

Lupa muutokseen -hanke on maatilayrittäjien tukena erilaisissa muutosprosesseissa

Lupa muutokseen -hankkeen tarkoituksena on aktivoida maatilayrityksiä kehittämiseen ja sitä myöten myös maaseudun…

Suorita maaseutuelinkeinojen amk-opintoja avoimen ammattikorkean kautta

Avoimessa ammattikorkeakoulussa voit suorittaa ammattikorkeakouluopintoja iästäsi ja pohjakoulutuksestasi riippumatta.…

Hyperspektrikameroiden ja kauko-ohjattavien ilma-alusten käyttöä edistetään maataloudessa ja rakentamisessa

Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) on mukana HYPE­-TKI-hankkeessa, jossa kehitetään kauko-ohjattavista ilma-aluksista tapahtuvaa…