Havaintoja vivianiittia sisältävästä maaprofiilista Vaalassa

Vivianiitti on rautafosfaattimineraali, jota on ammoin saostunut sedimenttiin. Sen tunnistaa kirkkaan sinisestä väristä. Vaalassa tutkittiin turvepelto, jossa oli paikoitellen vivianiittia noin 60–80 cm:n syvyydessä maan pinnasta, hieman pohjamaana olevan karkean hiedan yläpuolella. Maan helppoliukoisen fosforin pitoisuudet vivianiittikerroksessa ja sen yläpuolisessa maassa olivat korkeat tai arveluttavan korkeat, mikä estää lannan levityksen tälle pellolle. Varastofosforin pitoisuudet olivat hämmästyttävän suuret, peräti 10–20-kertaisia tavanomaisiin maihin nähden. Tulokset osoittavat, että korkea fosforipitoisuus voi olla myös maan luontainen ominaisuus. Sen sijaan kaliumpitoisuus oli lähes kaikissa kerroksissa huonossa viljavuusluokassa. Maassa ei myöskään ollut mainittavia määriä varastokaliumia, mikä tekee viljelystä hyvin haastavaa varsinkin nurmiviljelyssä, missä käytössä tutkittu pelto on pitkään ollut. Pellon sadontuottokykyä voidaan todennäköisesti lisätä huomattavasti riittävällä kaliumlannoituksella.
 
Lue koko artikkeli ePookista

Arkisto

Rakennuseristeiden ekologisuus kiinnostaa markkinoilla – luonnonmateriaalien ympäristövaikutukset vertailussa

Uudet rahkasammalesta ja turpeesta valmistetut eristetuotteet sopivat selluvillan ja kutterinlastun ohella hyvin rakentamiseen…

Paikalliset biopohjaiset rakennusmateriaalit (PaiBiRa) -hankkeen loppuwebinaari 3.12.2020

Paikalliset biopohjaiset rakennusmateriaalit (PaiBiRa) -hankkeessa on tullut aika kokoontua loppuwebinaariin kuulemaan…

Kestävää liiketoimintaa ja hyvinvointia luonnosta

Oamk on mukana Nordic NaBS -hankkeessa, jossa kehitämme luontoperustaisia hyvinvointipalveluja, yrittäjyyttä ja yhteistyötä…

Biokaasua ja biometaania maatiloilta – BioKaMa - webinaarit 2020

BioKaMa -hanke järjestää kolme biokaasuaiheista webinaaria lokakuussa 2020. Tule mukaan kuulemaan ajankohtaista asiaa biokaasun…

Uudet agrologi yamk -opiskelijat aloittivat opintonsa Luovalla

Oulun ammattikorkeakoulun Luonnonvara-alan uudet agrologi yamk -tutkinto-opiskelijat aloittivat opintonsa elokuussa 2020. Ylempi…

Vaikuttavuuden todentaminen maaseudun kehittämisessä

Maaseudun kehittämistä tuetaan Suomessa EU-hankkeilla miljardeilla euroilla yhden ohjelmakauden aikana. Hankkeiden…

Metsä- ja luonnonvarayrittäjille suunnattu omistajanvaihdos koulutussarja

Bioliito- ja HYMYT-hankkeet, Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät ja Metsäkeskus järjestävät yhdessä metsä- ja luonnonvarayrittäjille…

Onnittelut uusille agrologeille ja hyvää kesää!

Poikkeuksellinen kevät ja lukuvuosi on saatu päätökseen. Oamkin luonnonvara-alalta valmistui tänä lukuvuonna 29 uutta agrologia.…

Viljelijä! Tule mukaan kehittämään ratkaisuja ympäristöviisaaseen viljelyyn

Peltojen tuottavuuden ja kasvukunnon maksimointi on niiden käytön ensisijainen tavoite. Sen saavuttamiseksi voidaan käyttää…

Hae maaseudun tukihenkilön peruskoulutukseen

Onko elämässäsi tilaa merkitykselliselle vapaaehtoistoiminnalle? Onko maaseutu ja sen asukkaiden hyvinvointi lähellä sydäntäsi?…