Biokaasun käyttömahdollisuudet kiinnostavat toimijoita

Oulun ammattikorkeakoulu on mukana kahdessa hankkeessa, CircVol ja CANEMURE, joissa tuetaan ilmastoystävällistä kehitystä tarjoamalla tietoa biometaanin laajentuvista käyttömahdollisuuksista. Oulussa järjestettiin 17.10.19 tilaisuus Biokaasu ajoneuvoissa, teollisuuden prosesseissa ja energiantuotannossa,joka kokosi paikalle lähes 70 osallistujaa yrityksistä, oppilaitoksista sekä alan yhdistyksistä. Tarjolla oli ajankohtaista tietoa biokaasun kasvavista mahdollisuuksista eri aloilla, tekniikoista ja käyttökokemuksista. Tilaisuuden mielenkiintoisten puheenvuorojen aineistot löytyvät Akraamosta.

Teollisuuslaitoksissa biokaasua on mahdollista hyödyntää prosesseissa esimerkiksi nestekaasun sijaan. Puhdistettua, painekaasupulloihin varastoitua biometaania käytetään elintarvikealalla toimivalla Snellmanilla Pietarsaaressa. Useamman vuoden käyttökokemusten pohjalta paikallisista biojätevirroista valmistetun biokaasun käyttö energian tuotannossa on vakiintunut osaksi yrityksen ympäristötekoja, joista tilaisuudessa oli kertomassa tekninen päällikkö Markus Snellman.

biokaasutilaisuus.jpg

Oamkilla laaditaan CircVol-hankkeen puitteissa sähköinen käsikirja kaasukäyttöisen kaluston hankintaa suunnitteleville toimijoille. Käsikirjan avulla niin yritykset kuin julkiset toimijat saavat tietoa biokaasun käyttömahdollisuuksista ja sen toivotaan edistävän kaasukaluston yleistymistä Oulun alueella. Käsikirjaa odotellessa voit tutustua aiheeseen katsomalla videon bensiinisyöpön maasturin konversiosta kaasukäyttöiseksi.

CANEMURE -hankkeelle (Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia – Towards carbon neutral municipalities and regions) järjestetty tilaisuus oli ensimmäinen ilmastonmuutosta hidastavia toimia esittelevien seminaarien sarjassa. Seminaarissa kuultiin useiden yritysten ja organisaatioiden toimista, joilla on osaltaan välitön vaikutus kasvihuonekaasujen vähenemiseen ilmakehässä.

Arkisto

PUUTA-hankkeelle on avattu nettisivut ja Facebook-sivut

PUUTA-hankkeelle on avattu nettisivut ja Facebook-sivut. Hankkeen kuulumisia ja uutisia tullaan laittamaan Facebook-sivulle ja…

Akraamon sivuilta löytyy uusia, ajankohtaisia opinnäytetöitä

Massoilla maisemaa - ylijäämämassojen resurssiviisas hyödyntäminen

Luonnonvarojen huvetessa yhteiskunnan on löydettävä entistä tehokkaampia tapoja hyödyntää syntyneet materiaalivirrat.…

Kesäeläimet hoivatyön tukena -opas kesäeläinten hankintaan julkaistu

Voisiko pihalla tepsuttava kana saada hoivakodin asukkaan nauramaan? Entä kokisiko vanhus itsensä tarpeelliseksi, kun hän…

Myssy-hankkeen ja Oulun Seudun Biotalousleader -kiertueen yhteinen infotilaisuus

Torstaina pidettiin Myssy-hankkeen ja Oulun Seudun Biotalousleader -kiertueen yhteinen infotilaisuus: Biotaloutta Oulun seudun…

Maaseudun yrityssymbioosit MYSSY

Maaseudun yrityssymbioosit MYSSY –hankkeelle on avattu omat kotisivut. Käy katsomassa mitä tämä hanke tekee.

Sinustakin agrologi?

Voit suorittaa agrologi (AMK) -tutkinnon Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) joko päiväopiskeluna tai monimuoto-opiskeluna.…

Kooste Työelämätori -tapahtumasta: Kohti yhä työelämälähtöisempiä agrologiopintoja

Oulun ammattikorkeakoulu järjesti yhteistyökumppaneineen Luonnonvara-alan Työelämätori -tapahtuman 20.01.2016 jo viidennen…

Pohjoinen energiakartta POEKA –hanke piirtää kartan Pohjois-Suomen energiantuotannosta

Pohjois-Suomella on käytettävissään nykyistä käyttöä huomattavasti suuremmat uusiutuvan energian varat. POEKA –hankkeessa…

Maaseudun yrityssymbioosit MYSSY –hanke jalalle

Huomisen yritys toimii yhä enemmän osana kiertotaloutta, myös taloudellisista syistä. MYSSY -hanke kokoaa yhteen…